keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Wrede, Johan: Tikkanens blick. En essä om Henrik Tikkanens författarskap, livsöde och personlighet 
Luettu 12/2012

 Tikkanens blick (Kovakantinen)

Essee, hmm, 300 sivua kuitenkin. Kovin surullisena ja vaikeana näyttäytyy Tikkasen elämä tämän sukulaisen (lanko) n. 30 vuotta Tikkasen kuoleman jälkeen kuvaamana.

Tikkasten pariskunta, Märta ja Henrik, kävivät keskustelua avioliitostaan ja rakkaudestaan julkaisemiensa kirjojen välityksellä. He olivat 70- ja 80-luvuilla näkyviä julkisuuden henkilöitä, Henrik sekä piirtäjänä että kirjailijana. Henrik -niminen kolumni oli vuosia vakiopaikallaan Hesarissa. Siinä oli aina piirros ja jokin osuva, satiirinen kommentti vallasta, väkivallasta, sodasta, feminismistä, kollektiivisista ideologioista. 

Henrik Tikkasen elämää myrkyttivät olematon turva ja välinpitämättömyys lapsuuden kodissa, huikentelevaisten alkoholistivanhempien nuorimpana lapsena, sen jälkeen toisessa maailmansodassa saatu psyykkinen trauma ja lopulta alkoholismi. Siihen nähden hän 'pärjäsi' hyvin ulospäin.

Hän oli kirjailijana Christer Kihlmanin aikalainen, ja heitä molempia kuvattiin ensimmäisten läpimurtoteostensa perusteella osassa suomenruotsalaista seurapiiriä oman pesän likaajina. Tikkanen varsinkin ruoski armottomasti suomenruotsalaisia pikkuporvallisuudesta, omahyväisyydestä, teeskentelystä, ahdasmielisyydestä.

Avioliiton Märtä Tikkasen kanssa piti olla liitto hänen elämänsä rakkauden kanssa, mutta se oli lopulta kovaa taistelua, kilpailua, väärinymmärrystä ja loukkauksia täynnä. Märta julkaisi feministien ylistämän kirjan 'Vuosisadan rakkaustarina', jonka ironisen nimen Henrik oli sille antanut. Sen jälkeen kaikki tiesivät mikä sovinisti, egoisti ja alkoholisti Tikkanen oli perheessään. Hän oli vaimonsa mainetta kerännyttä teosta muiden mukana ylistämässä, mutta ilmeisesti ei siitä loukkauksesta ja sen havaitsemisesta, että heidän avioliittonsa ja rakkautensa oli loppu, kuitenkaan toipunut. Sairastui leukemiaan ja kuoli 1984.
Vähän ylimääräistä pituutta kirjaan tuli eri teosten juonten selostuksista ja runsaiden arvostelujen läpikäynnistä. Henrik sai kyllä sympatiani vaikka oli tietenkin mahdoton kumppani – vaikka olikin loistava rakastaja Märtan mukaan. Märta näyttää vahvalta, tosikkomaiselta ja vähän mielikuvituksettomalta kirjailijalta, niin feministi kuin onkin. Henrik Tikkanen totesi sen, minkä jokainen voi havaita; Märta on saanut kaikki aiheensa Henrikistä. 'Jag har gett henne ett fruktbart helvete där hon likt Dante blivit allomfattande.'

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti