keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Torday, Paul: Ventovieras
Luettu 10/2012


Ventovieras

Sisältää juonipaljastuksen

Hesarin hyvän arvostelun innostamana lainasin tämän draama/kauhukertomuksen joka sitten paljastui potilaskertomukseksi. Sujuvasti kirjoitettu kyllä mutta silti tuli vähän vedätetty olo, kun toinen osapuoli, eli pariskunnan miespuolinen paljastui skitsofreeniksi joka lopetti lääkityksensä ja muuttui ensin ihanaksi ja jännittäväksi rakastajaksi ja sitten murhaajaksi, jolta paljastui sitten historiasta lisää ruumiita, oma äitikin. 
 
Espoolaisen Katan kirjablogista:
Kirjan eräs teema on rasismi. Michaelin Grouchers-klubi on tiukasti vain valkoihoisille, varakkaille ja konservatiivisille herrasmiehille ja ongelmia syntyy, kun eräs jäsenehdokas ei näitä kriteereitä täytä. Jäsenet kiistelevät siitä, että saako heillä olla tälläinen yksityinen turvapaikka samantyylisille miehille vai pitäisikö seuran muuttua maailman mukana, ja Torday perustelee hyvin molemmat näkökannat. Tyylilaji maaginen realismi (ei kai?) tämän kirjan kohdalla tarkoittaa sitä, että Ventovieraan kanssa joutuu pohtimaan, että ovatko Michaelin näyt sairaan mielen tuotoksia vai jotain muuta. Tämäkin osa on niin hyvin kirjoitettu, että valmiita ratkaisuja ei ole, vaan lukija saanee tehdä omat päätelmänsä. Torday jättää myös lopun hieman auki, joten ajateltavaa lukijalle jää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti