tiistai 22. lokakuuta 2013

Peura, Maria: Antaumuksella keskeneräinen
Luettu 04/12

 Antaumuksella keskeneräinen

Kirjailijan työpäiväkirja. Mukava omaelämäkerrallinen pohdiskelu kirjailijuudesta, sen tien kannoista ja sujuvista hurmion hetkistä. Kirjailija jutustelee intiimisti ja rehellisesti, myös itseään epäedullisessä valossa tarkastellen. Tämä rohkeus tekee sen myös filosofiseksi ja yleisinhimilliseksi. Toisaalta nykyistä kirjailijakenttää valotetaan sisältä päin ja lukija pääsee tirkistelijäksi tähän pieneen sisäpiiriin. Sekä kirjailijan uusperheen arkiseen elämäänkin, kirjoittajan tunnelmiin kirjailijapuolison kanssa, joogaharjoitusten kautta virkistymiseen.
Matti Saurama/ Parnasso:Kirjailija esittelee seikkaperäisesti kirjoitusprosessin etenemistä – ja seisahtumista. Hän käy läpi ohjaajien antamaa kritiikkiä, availee kustannustoimittajan osuutta, kertoo monin tavoin tärkeän terapeuttisen avun merkityksestä. Sukeltautuessaan työhön keskeistä on intensiteetti, ei rupeaman mitta. Arki, ystävät, lapset, puoliso, työrauha ja yksityisyyden tarve ryydittävät työn kulkua. Klassinen käsite, oma huone, nousee tässäkin keskeiseksi.
Kirjailija on armoton itseään kohtaan kertoessaan kirjallisen työn vaikeuksista, lukoista ja tukkeumista. Ahdistus on tarttua lukijaankin. Lapsesta asti koettu erilaisuus kamppailee samankaltaistumisen tarpeen kanssa. Eikä rehellinen Peura peittele räikeätäkään narsismia. Arvostusta ja hyväksyntää odottaa jokainen. Luulot itsestä ovat milloin pilvissä, milloin maassa. Mutta kun kirjoittaminen pääsee vauhtiin, se juoksee parhaimmillaan kuin itsestään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti