keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Jangfeldt, Bengt: Axel Munthe - tie Caprin huvilalle
Luettu 01/2011





Joululahjakirja. Axel Munthen omalaatuinen ja pitkä elämä kerrotaan kirjeiden ja päiväkirjojen, laajan tuttavapiirin ja Euroopan hallitsijoidenkin historian kautta. Reitti kulkee ruotsalaisesta pikkukaupungista Pariisin ja Napolin kautta Caprille, jossa San Michelen huvilasta tulee maailman kuulu, Munthen kuuluisimman teoksen Huvila Meren rannalla saavutettua valtavan suosion.

Munthe harjoittaa lääkärin ammattiaan ja hyväntekeväisyyttä hyvin esimerkillisesti, kirjoittaa kirjoja, ja kerää loputtomasti naisten huomiota ja rakastumisia, joihin suhtautuu lähes vastentahtoisesti. Niistä päällimmäisenä saksalaissyntyinen Ruotsin kuningatar Viktoria, jonka henkilääkärinä hän toimi ja samalla rakastajana. Kuningas ja kuningatar elivät kulissiavioliitossa. Kaiken tämän lisäksi Munthe oli myös eläinoikeusliikkeen pioneereja ja sai rauhoitettua omistamansa alueen Caprilla lintujen kevätmetsästykseltä. Suosittu harrastus Italiassa! Eläimiä hän näytti lopulta rakastaneen monia naisiaan enemmän, varsinkin koiria. Aikamoinen ukkeli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti